tiistai 11. helmikuuta 2014

Daim-palat

Daim-palojen resepti löytyi Kinuskikissan sivulta ja tällä kertaa taisin muuten tehdä ihan saman ohjeen mukaan juurikaan itse tuunaamatta. Jaa no, vähensin hieman kaakaojauheen määrää, kun en pidä voimakkaasta suklaan mausta mokkapalojen pohjassa. Kyllä nämä tavalliset mokkapalat muuten hakkaa, ovat paljon maukkaampia ja mehukkaampia.

Daim-palat

Pohja:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
 3 - 4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
2 isoa Daimia
150 g voita
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 tl murukahvia

Koristelu:
Daim-rouhetta patukallisen verran

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Kaada uunipellille ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.
Kuorrutetta varten sulata kattilassa rasva, lisää joukkoon sokerit, keltuaiset ja kahvi. Anna kiehahtaa ja keittele hiljaa muutaman minuutin ajan, kunnes kahvi liukenee joukkoon ja seos hieman paksuuntuu. Lisää rouhitut daimit seokseen. Levitä kuorrute pohjan päälle. Koristele daim-murulla.

6 kommenttia:

  1. Ovat herkullisen näköisiä, pitääpä pistää mieleen :P

    VastaaPoista
  2. Täällä oli taas kaksi hurjan hyvän kuulloista ohjetta odottamassa :) Leipää tulee tosi vähän tehtyä, jospa siihen saisi muutoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tee leipää kovin usein, jos olisi aikaa, niin sitten...

      Poista
  3. Taisi mennä pilalle koko homma. Missä vaiheessa ne kolme munaa lisätään joukkoon? Reseptissä niistä ei puhuta lainkaan....Toivon tarkkuutta resepteihin. Kyseessä ovat kuitenkin melko kalliit ainekset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se lause oli tosiaan jäänyt pois, olenpa pahoillani. Eli tuohon voisokeri-vatkuloimisen peräänhän se munien lisääminen kuuluu. Muokkasin tekstiä. Näissä karkki-leivonnaisissa tai muissa erikoisissa on vikana juuri valmistusaineiden kalleus.

      Poista