tiistai 11. lokakuuta 2016

Mansikkapiirakka

Tämän makean piirakan ohjeen olen löytänyt Kodin Onni -blogista. Silloin testasin sitä mansikoilla, nyt laitoin mansikkaa ja mustikkaa. Piirakka on aika makea näin miedoilla marjoilla, ehkä voisi harkita herukkaa ja vadelmaa myös. Ohjeen mukaan taikinan sokeria ja munia ei vatkata, mikä on hassua ja oikeastaan aika vaikeaa. Olen testannut tätä samaista piirakkaa sekä vatkaamalla ne, että vain sekoittamalla ja lopputuloksessa ei ole mitään eroa. Niille, joiden mielestä yleensä taikinoiden vatkaaminen on vaivalloista, voi siis todeta, että monissa resepteissä se taitaa olla ihan yksi ja sama, kummin tekee. Haastan itseni testailemaan asiaa enemmin. Kautta aikojen on sanottu, että taikina pitää aina vatkata vaahtoisaksi. Kääretortuissa tämä varmaan päteekin, mutta entä muissa?! Ja toisaalta minusta on helpoin aloittaa taikina vatkaamalla, ainekset menee paremmin sekaisin ja taikinan tuntu on parempi leivontavaiheessa. Vatkaamaton kananmuna on jotenkin sitkeää ja venyvää eikä näin ollen yhtä helppoa sekoittaa.

Mansikkapiirakka

2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl nestettä, käytän yleensä kermaa, maitoa tai jugurttia
1,5 dl sulatettua rasvaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Päälle: mansikkaa ja mustikkaa reilusti (pinta peittoon)
Täytteen päälle voit halutessa kaataa 2 dl jogurttia johon on vatkattu 1 muna.

Sekoita munat ja sokerit (ei vatkata). Lisää neste, rasva ja yhdistetyt jauhot. Kaada voideltuun/leivinpaperoituun piirakkavuokaan. Lado päälle täyte ja halutessasi jogurttimunaseos. Paista alatasolla 200 asteessa 25-30 minuuttia. Jouduin vähän lisäämään paistoaikaa ja peittämään reunoja paperilla, ne alkoivat tummua liikaa, vaikka keskikohta pysyi vielä raakana. Piirakkavuokani on hieman liian pieni ja piirakkaa tulee liian paksulti siihen, vaikeuttaa vähän kypsymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti