sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kardemummakakku

Kuivakakut ovat jotenkin älyttömän rumia valokuvattuina. Murenoita joka paikassa ja leikkauspinta ihan kärsineen oloinen. Yleensä taivun kuivakakkuun, tai sanotaanko nyt mieluummin kahvikakkuun, sillä kuiva kuulostaa kamalalta =), kun jääkaapissa seisoo hukattavia erääntyviä kermoja. Tämä on ihan perusresepti, jonka olen joskus varmaan yli 20 vuotta sitten kopioinut jostain, mutta juuri tätä en ollut koskaan kokeillut:


Kardemummakakku

125 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
6 dl (350 g) vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2½ dl maitoa (laitoin kermaa)

Sulata rasva. Vatkaa muna ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja voisula. Sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 160 asteessa 35 - 40 min.

Taikina ei oikein riittänyt 2 litran vuokaan. Kannattaa miettiä pienempää kakkuvuokaa tai tehdä tupla-annos ja käyttää siitä sopiva määrä vuokaan ja syödä loput =). Hyvä kakku kuitenkin. Alunperin ohjeessa sanottiin, että paistetaan 175 asteessa n. 60 min. Sanonpahan vaan, että olisi hullua pilata kakku paistamalla sitä noin kauan kuivaksi.


2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kuvattavuudesta. Tai itse en ainakaan osaa ottaa hyviä kuvia näistä. MUTTA kahvikakut on tosi hyviä kahvileipiä ja kun kardemummaa vielä niin kyllä maistuisi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kahvikakut on ihan mukiinmenevää kahvileipää, mutta pahimmat kahvileipäkokemukseni kyllä liittyvät näihin myös. Jossain pidoissa kun ei aina oikein tiedä, mitä saa jos kahvikakun siivun rohkenee ottaa. Voivat olla kuivia mauttomia höttöjä.

      Poista