Santiagon kakku, Tarta de Santiago

Parhaita reseptejä ovat sellaiset, joilla on joku tarina tai menneisyys. En ollut ikinä kuullutkaan Santiagon tortusta (tai kakusta), ennen kuin luin Marikan kinttupolut –blogissa sellaisesta. Tämä oli suuri vääryys! Miten on mahdollista, että on olemassa joku tuollainen suorastaan torttuklassikko, jonka nimeä en ole edes kuullut. Mutta eipä ollut paljon nettiosumiakaan suomalaisista ruokablogeista, tämä ei ilmeisesti kuulu tämän hetken trendikkäimpiin torttuihin. Niinpä minun oli heti ensi tilassa kokeiltava Santiagon torttua itse.

Tarta de Santiago, calicialainen mantelikakku, perinteinen espanjalainen pyhiinvaeltajien kakku eli Santiagon kakku on tukoisa mantelin, sitruunan ja kanelin makuinen torttu. Oikeasti tähän pitäisi kuvioida pinnalle tomusokerin ja sabluunan avulla Jakobin risti, mutta hei, rajansa kaikella. Minun torttuni kuvioitui ihan itse, kun menin kämmäämään tiputtelemalla kelmuun tiivistyneitä vesipisaroita kakun päälle =). Tarkoituksena ei ollut tehdä tuollaista musteläiskätestiä.

Santiagon torttu

Pohja:

200 g vehnäjauhoja

75 g sokeria

100 g kylmää voita

1 muna

Täyte:

4 munaa

250 g sokeria

1 sitruunan raastettu kuori

250 g mantelijauhoa

vajaa tl kanelia

Valmista murotaikina sekoittamalla ainekset murumaiseksi seokseksi. Lisää tarvittaessa vettä/maitoa jos taikina tuntuu liian kovalta (minun ei tarvinnut lisätä). Laita taikinamöykky jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Tee täyte: vatkaa 4 munaa ja 250 g sokeria vaahdoksi, lisää sitruunankuoriraaste, mantelijauhe ja kaneli.

Kauli pohjataikina ja painele se piirakka- tai irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille. Levitä täyte pohjan päälle ja paista 180 asteisessa uunissa n. 30 min. Toisissa ohjeissa annetaan paistoajaksi peräti 50 min ja toisissa taas tämä 30 min. Minusta aina vähän paistettu on parempaa ja kosteampaa. En tiedä miten tummaksi tuo pinta olisi mennyt 50 minuutissa.

Koska olin hyvin epäileväinen tortun mehukkuudesta (no mutta hei, nuo aineksethan ovat ihan kuivia!), tein tarjolle sitruunakiisselin, jonka kanssa torttua sai halutessaan syödä. Se oli ihan turha, torttu oli just eikä melkeen passeli sellaisenaan. Tosin sitruunan makua en löytänyt siitä kirveelläkään. Jos vielä joskus toistamiseen tätä teen, niin raastan ainakin kahden sitruunan kuoren.

Puoli kakkua on jo syöty, vaikka se ei vielä ole edes kunnolla jäähtynyt. Mutta mitähän teen tuolla turhaan tehdyllä sitruunakiisselillä... sitä on sentään melkein puoli litraa...