tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kylmäsavulohikiepurat









Näitä teen silloin tällöin, kun pakastimeen on jäänyt ylimääräisiä voitaikinalevyjä. Ja vaikka ei olisikaan, niin sitten lähdetään ostamaan niitä.



Voitelen sulaneet levyt ruohosipulituorejuustolla ja ripottelen päälle paloiteltuja kylmäsavulohen palasia. Joskus myös lämminsavulohta tai jopa yli jäänyttä graavilohta, joskin sen kanssa pitää sitten olla varovainen, ettei tule liian suolaista. Yleensä graavilohta tulee ripoteltua sekaisin savulohen kanssa, sillä tämä on meillä tyypillinen joulukaloista eroon -ruoka ja joulun jäljiltä kaapissa voi olla erilaisia kaloja. Sitten levyt rullataan ja viipaloidaan hauskoiksi kiepuroiksi.
 

Ja nämä tietysti paistellaan kuten joulutortutkin, reilussa 200 asteessa kymmenisen minuuttia. Aivan ihania pikkusuolaisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti