Näytetään tekstit, joissa on tunniste Banaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Banaani. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kinuskikermakakku

En ole täytekakkuihminen, vaikka pidänkin täytekakuista. Mutta on rasittavaa keksiä, minkälaista kakkua tekisi, millä kostuttaa, mitä laittaa väliin ja päälle ja millä koristelee. Ja vaikka netti on pullollaan kakkublogeja ja leivontablogit täynnä toinen toistaan hienompia kakkukuvia, niin kaikissa on sama vika: ne keskittyvät vain kakun ulkonäköön. Kakkubloggaajat esittelevät ihania kakkukuviaan, vaan kun ne eivät kiinnosta minua pätkän vertaa siinä vaiheessa, kun mietin minkälaista kakkua tekisin. Kun haluaisin vinkkejä juuri siihen, mitä kakun väliin tulee ja millä se maustetaan. Tärkeintähän on se, mille kakku maistuu, eikä se miltä se näyttää. Laitanko vadelmahilloa vai mangososetta vai lemon curdia. Kostutanko kahvilla, maidolla vai spritellä. Viis niistä koristeista kakun päällä. Vaikka onhan hienoja kakkukuvia ihana selailla ja ihailla toisten kädentaitoja, mutta se tähtää aivan eri asiaan.

 Tämä oli ensimmäinen tavallinen sokerikakkupohjainen täytekakkuni varmaan vuoteen. Teimme sen yhdessä poikien synttäreiksi, nekin sattuvat sopivasti parin päivän päähän toisistaan.

Pohjana on 5 munan sienikakkupohja, jonka olen kostuttanut mustalla kahvilla (n. 2,5 dl), väleissä banaanimössöä (n. 5 banaania) ja kinuskilla maustettua kermavaahtoa. Päällä sama kinuskikermavaahtoa ja lehmäkarkkimurua.  Kahvin maku jäi vajaaksi, kerma olisi kannattanut maustaa ehkä mieluummin kahvilla, kuin kinuskilla. Tai ehkä sekä että. Muutenhan banaani, kerma ja kinuski on aina varma banoffeemainen makupari. Tai siis makutrilogia.

Sienikakkupohja

3 ¾ dl vehnäjauhoja
 2 tl leivinjauhetta
5 munaa
 2 ½ dl sokeria
1 ¼ dl kiehuvaa vettä

Vatkaa munat ja sokeri oikein kuohkeaksi. Lisää kiehuva vesi varovasti sekoittaen, sitten keskenään sekoitetut jauhot. Paista 200 asteessa puolisen tuntia (vähensin loppuvaiheessa lämpötilaa). Tein pohjan edellisenä päivänä, se on helpompi leikata levättyään yön yli.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Banaanimaustekakku

En ole viime aikoina kokeillut paljon uusia reseptejä, kun yleensä tulee tehtyä vaan niitä vanhoja hyviksi todettuja ja tuttuja. Tämä tarkoittaa peruskeksitaikinoita erilaisilla suklaasattumilla ja varsinkin syksyn omena-aikaan kaikenlaisia omenakakkuja ja -piirakoita.

Kun hedelmäkorissa lojuu kolme kovin ruskistuvaa banaania, jota kukaan ei enää syö, niin on tehtävä joko banaanikakku tai banoffee. Yhteishyvästä löytyi tällainen banaanimaustekakun ohje:

Banaanimaustekakku

3 banaania
150 g voita
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä (ja neilikkaa, yöks en laita)
1 dl kermaa/maitoa

Kuori banaanit ja soseuta haarukalla. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten ja sitten keskenään sekoitetut jauhot, banaanimössö ja neste. Sekoita tasaiseksi. Taikina on sopiva n. 1,5 litran vuokaan.  Paista 175 asteessa n. tunti (paistoin 45 min ja se oli juuri sopiva aika).




maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vähän lattea suklaa-banaanikakku

Löysin ohjeen suklaabanaanikakkuun Miisulin keittiössä -blogista. Suklaa ja banaani  (kuten myös kahvi ja banaani!) on tällaisia varmoja makupareja, mutta olisi ehkä kannattanut tosiaan käytää Wiener Nougat crushia tähän, sillä ilman sitä maku jäi vähän latteaksi. Hyvää kakussa oli se, että banaanin ansiosta se oli mehukas ja kostea. Kuivuutta halusin välttää myös tekemällä tästä matalan pyöreän kakun, enkä käyttänyt kuivakakkuvuokaa. Kuivakakut eivät vaan ole minun juttuni, mutta tässä vuuassa tämä vaikuttaa vähän mutakakulta =).

Suklaa-banaanikakku

3 kananmunaa
2,5 dl fariinisokeria
150 g voita
2 banskua
1 prk kermaviiliä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääri
100 g suklaatia

Vaahdota munat ja sokru. Sekoita joukkoon muussatut banskut, voisula, kermaviili ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paistoaika tällaisessa kakkuvuokassa n. 20 - 30 min, kuivakakkuvuokassa normaali kuivakakun paistoaika n. 45 min. Uuni 200 astetta.

Koristelin kakun vain tomusokerilla. Mutta se Wiener Nougat crush olisi hyvä! Ja tomusokeri-vesikuorrutus tai joku suklaarouhe yms...


perjantai 10. toukokuuta 2013

Banaanimuffinit valkosuklaa-sitruunakuorrutteella

Tuossa edellisessä postauksessa mietiskelin, mitä tekisin sitruunakiisselistä, joka jäi yli Santiagon kakulta. Kakkua kun ei tarvinnutkaan lepytellä millään kastikkeilla. No jotain muffinin kuorrutusta varmaan.... ja siten syntyi banaanimuffinit. Ja niiden päälle valkosuklaa-sitruunakuorrute.


Banaanimuffinit

3, 75 dl sokeria
125 g voita
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
5,75 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1/4 tl suolaa
2½ dl piimää
3 banaanina muussattuna

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat vatkaten ja keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä neste ja banskumössö. Jaa taikina n. 18 muffinivuokaan ja paista 175 asteessa n. 18 - 20 min. Banaani tekee muffineista mukavan kosteita ja mehukkaita, eikä sellaisia kuivia sokerikakkuja, kuten muffinit tuppaavat olemaan.


Sitruunakiisseli

5 dl vettä
½ dl sokeria
1 pieni muna
3 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
1 dl kuohukermaa

+ valkosuklaata

Vatkaa kattilassa kylmä vesi, sokeri, muna ja perunajauhot tasaiseksi. Kuumenna seosta koko ajan puuhaarukalla sekoittaen, kunnes se sakenee kiisselimäiseksi. Jäähdytä. Lisää vanilliinisokeri ja sitruunamehu.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja  sekoita se jäähtyneeseen sitruunakiisseliin.

Sitruunakiisseli on tarkoitettu syötäväksi sellaisenaan, eikä se yksistään tuollaisena pysy muffinien päällä. Sulatin n. 100 g valkosuklaata mikrossa ja lisäsin siihen sitruunakiisseliä pari desilitraa, näin sain jähmettyvän valkosuklaa-sitruunakuorrutteen muffineille. Todella hyvää!