Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omena. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. lokakuuta 2016

Nopea omena-piimäpiirakka

Työkaveri vinkkasi omenapiirakasta, jonka resepti on alkujaan Kodinkuvalehdestä lähtöisin. Reseptistä tulee pellillinen, eli kannattaa varmaan puolittaa, jos ei halua loppuviikkoa syödä omenapiirakkaa. Niin ja kuoria ne omenat, vaikka ohjeen mukaan omenat voi jättää kuorimatta; en ole koskaan tykännyt näistä kuoriomenoista tehdyistä piirakoista.Vähän potkua saisi lisäämällä pinnalle kardemummaa, siirappia, mantelirouhetta tai muskottipähkinää. Jotain sellaista tämä ehkä kaipaisi.

Nopea omena-piimäpiirakka

Taikina
1 ½ dl sulatettua voita
3 dl sokeria
4 ½ dl piimää (kermaa, rahkaa, kermaviiliä, maitoa, jugurttia tms.)
7 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
Päälle
8–10 omenaa
1 tl kanelia
2 rkl sokeria

Sulata voi kattilassa tai mikrossa.
Sekoita kaikki taikinan ainesosat kulhossa.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
Pese omenat ja ota omenaporalla kota pois. Leikkaa kuorineen ohuiksi viipaleiksi.
Lado viipaleet vieri viereen taikinan päälle. Ripottele päälle lopuksi kanelia ja sokeria.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Testaa kypsyys puutikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, piirakka on valmis.
Tarjoa sellaisenaan tai vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Rahka-omenakakku

Rahka-omenakakun resepti löytyy Valion sivuilta ja monesta blogista, joissa osassa on vähän muokattuja ainesmääriä. Minä tein tällaisilla määrillä isoon irtopohjavuokaan (olisiko ollut 26 cm) ja tuli täysi napakymppi. Parempaa kuin tavallinen rahkapiirakka. Täytteeseen voisi kokeilla myös kardemummalisää tai päälle voisi vaihtoehtoisesti käyttää hunajaa tai siirappia.

Omena-rahkakakku

Murotaikina:
1,5 dl voisulaa
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250 g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
0,75 dl sokeria
1/4 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
2-3 kuorittuja omenasiivuja, kanelia, sokeria

Sekoita voisula ja sokeri, lisää muna ja sitten jauhoseos. Pohjusta irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele sen reunat. Levitä taikina pohjalle ja nostele reunoille.

Kuori ja viipaloi omenat.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada ne sitten pohjan päälle vuokaan. Asettele omenaviipaleet pinnalle tiiviisti. Paista 175 asteessa n. 35 min. Anna jäähtyä täysin kylmäksi ja irrota vasta sitten vuuasta.




perjantai 17. tammikuuta 2014

Omenastruudeli, nam!

Struudeli on kuulostanut aina hauskalta sanalta. Omenastruudeli. Mutta koskaan en ole syönyt sellaista missään. Yhteishyvän ruoka-liitteessä 9/2013 oli ohje struudeliin, jossa taikina valmistettiin itse. Minä halusin kokeilla pakastealtaan valmista filo-taikinaa, koska sekin oli vierasta tavaraa. Ja olikin muuten jännää taikinaa, en ollut sellaista edes nähnyt ennen. Noudattelin Yhteishyvän reseptiä vain vähän sinne päin. Osa peheenjäsenistä oli sitä mieltä, että tämä on ehkä parasta, mitä omenasta voi tehdä. Ja hyvää totisesti olikin!

Omenastruudeli

1 paketti valmista filotaikinaa (anna sulaa pari tuntia)

Täytteeseen ja voiteluun:
100 g voisulaa

Täyte: 
n. 3 omenaa kuutioituna
 lisäksi laitoin n. 1 dl omenahilloketta
pähkinä- tai mantelirouhetta
1 dl fariinisokeria
1 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl taatelimurua

Sekoita omenakuutiot ja muut täytteen aineet. Sulata voi.
Levitä filotaikina auki leivinpaperille ja voitele taikinalevyjen välejä voisulalla. En laittanut voita joka väliin, vaan n. joka toiseen. Kaada täyte taikinalevylle ja vielä voisulaa vähän, rullaa sitten kuten kääretorttu ja nosta torttu pellille, leivinpaperin päällä helppo nostaa. Perinteinen struudeli taitaa olla tuollainen hevosenkengän muotoon taitettu, ja ei se muuten taitaisi pellille mahtuakaan. Voitele vielä vähän voisulalla.
Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunnes on kypsä.
Anna vetäytyä hetki ja tarjoa jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa. Minusta oli hyvää ilman kylkiäisiäkin. Sairaan hyvää. Struudelin leikkaaminen oli kyllä vähän hankalaa ja samoin syöminen: taikina oli sitkeää. Melkein olisi tarvinnut veistä ja haarukkaa.





maanantai 9. joulukuuta 2013

Omenahyvekakku

Omenahyveen ohje on 5.12.2013 ilmestyneestä Kymen Sanomista, jossa kakku oli tehty pyöreäksi, mutta minusta on viisaampaa tehdä neliskanttinen, jolloin taikinasta ei jää hukkapaloja. Kyllähän tätä mielellään söi ja kesti säilytystäkin jääkaapissa ihan hyvin, vaikka ohje kehottaa tarjoamaan heti. Oli ehkä jopa herkumpaa, kun voitaikina oli imenyt hivenen kosteutta hillosta. Mutta veitsen on syytä olla hyvä ja terävä, muuten kermat pursuilee välistä.


Omenahyvekakku

4-5 kpl voitaikinalevyjä
1 kananmuna

Lisäksi:
3 dl kuohukermaa
1-2 rkl tomusokeria
1-1½ dl hyvää omenahilloa
ripaus kanelia
marjoja päälle/omenasiivuja
valmista kinuskikastiketta

Yhdistä sulaneet voitakinalevyt, kauli pellille suorakaiteeksi ja puolita veitsellä niin että tulee kaksi samankokoista levyä. Voit voidella munalla halutessasi. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. Puhko mahdolliset ilmakuplat uunista ottamisen jälkeen ja painele levyjä vähän tasaisemmaksi, jos ovat kovin kohoilleet. Anna jäähtyä.
Vatkaa kerma ja mausta se ripauksella sokeria.
Kokoa kakku tarjoiluvadille. Laita pohjan päälle kanelilla maustettua omenahilloa ja osa kermasta. Nosta toinen levy päälle ja levitä sille loppukerma, sekä mahdolliset marjat ja kinuskikastiketta. Tarjoa heti ja leikkaa terävällä sahanteräveitsellä paloiksi.



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Omena-mascarponepiirakka

Tämä oli ihan ensimmäinen kokeiluni mascarponesta, enkä vielä ainakaan löytänyt sitä jujua, mikä tuossa kermaisessa juustovalmisteessa oikeastaan on. Uskon, että piirakka olisi maistunut täsmälleen samalle, vaikka täytteeseen olisi käytetty pelkkää vaniljakastiketta. Tai rahkan ja kastikkeen seosta. Hyvää, mutta vähän pliisua. Jokin happamampi tai kirpeämpi sopisi varmaan mascarponen kanssa paremmin. Ehkä raparperi.



Omena-mascarponepiirakka

Pohja:
150 g voita
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

Täyte:
1 ½ dl maitoa
1 ps vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (Blå Band)
250 g mascarponejuustoa
400 g omenoita
1 ½ rkl siirappia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.
Sekoita vaniljakastikejauho maitoon ja anna seistä hetken jääkaapissa. Lisää sinne sitten mascarponejuusto ja sekoita. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Täyte on aika tanakkaa tavaraa.
Paloittele tai siivuttele omput ja lado ne pohjalle. Kaada päälle siirappia.

Ohje käskee paistamaan 200 asteessa 45 min, mutta minä paistoin vain 30 min ja ihan kypsää tuli.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Brita-kakku

Brita-kakku on pomminvarma herkku. Mutta kumpi on parempaa, mansikka-brita vai omena-brita? Meillä juhlittiin kesäkuun ensimmäisenä yhtä ammattiin valmistunutta, yhtä ala-asteen päättänyttä ja yhtä syntymäpäivää viettävää koiraa. Nam!

Omena-brita
Omenainen Brita-kakku

150 g voita
1½ dl sokeria
3 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

päälle:
3 valkuaista
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
25 g mantelilastuja

täyte:
½ litraa omenahilloketta
3 dl kermaa
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja maito. Levitä seos ohuelti pellille leivinpaperin päälle (varmuuden vuoksi voitelen paperin vielä öljyllä/voilla).
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri koko ajan vatkaten. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut.
Paista kakkua 150 asteessa 20 - 30 min, kunnes marenki on päältä rapeaa ja pohjataikina kypsää.
Anna jäähtyä.

Vaahdota kerma ja makeuta se vaniljasokerilla.
Leikkaa kakkupohja puoliksi. Levitä kermavaahto toiselle puoliskolle ja lusikoi sen päälle omenahillo. Nosta toinen kakkulevy päälle lastojen avulla tai varovasti ujuttamalla kämmenet kakkulevyn alle.


Mansikka-brita
Mansikka-britan väliin tulee kermavaahtoa ja mansikoita. Olenpa joskus syönyt mansikkahillollakin täytettyä britaa, vaan se on jo aika makeaa!


Juhlapöydässä tarjottiin myös mukavan raaka chocolate chip cookie, jonka ohje löytyy täältä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Itkettävän ihana omenapaistos



Tietyt ruuat ovat niin hyviä, että niitä syödessä meinaa itku tulla. Tämä omenapaistos on yksi sellainen.

Omenapaistos

Vuokaan pohjalle:

3-6 omenaa, mielellään kirpeää, palasina
sokeria, siirappia/hunajaa

Muruseos pinnalle, sekoitetaan käsin:
3 dl vehnäjauhoja
175 g voita
2 dl sokeria

Omenat vuokaan, päälle vähän sokeria ja hunajaa/siirappia. Muruseos ripotellaan pinnalle. Paistetaan 200 asteessa 25 - 30 min. Tarjoillaan lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Apple pie, omenapiirakka

Tämän amerikkalaistyyppisen omenapiirakan resepti on muistaakseni alunperin lähtöisin Hesarista. Aivan älyttömän hyvä omppupiirakka, jonka taikina ei ole kovin makea eikä sisällä kalliita monimutkaisia aineksia. Vähän kaulittavaa tuossa tietenkin on.

Apple pie

Täyte:
n. 1 kg omenoita (= koosta riippuen 5-10?) mielellään happamia
1, 75 dl hillosokeria, tavallinenkin kelpaa
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareita

Taikina:
4½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita
vajaa 1 dl jääkylmää vettä

Päälle:
kermaa/vettä/kahvia voiteluun + sokeria

Tee ensin täyte, jotta se ehtii muhia hieman. Kuori ja paloittele omenat. Sekoita omenoiden joukkoon muut täytteen ainekset, paitsi voinokareet.
Tee sitten taikina; mittaa kuivat aineet kulhoon ja murentele voi joukkoon. Murustele seos käsin tai kauhalla. Lisää sitten kylmä vesi ja muodosta taikinasta pallo tai lätty ja laita se jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Jaa taikina kahtia ja kaaviloi toisesta puolesta pyöreä levy piirakkavuoan pohjaksi (halkaisija 23-24 cm) ja reunoille. Käytä jauhoja apuna ja tarvittaessa leivinpaperiakin, niin taikina ei tartu kiinni.
Kaada maustuneet omenalohkot korkeaksi keoksi pohjan päälle ja vuole päälle kylmä voi.
Kauli toinen osa taikinaa pyöreäksi kanneksi ja nipistele reunat kiinni. Leikkele tai pistele pintaan höyryaukkoja ja voitele kermalla/vedellä/kahvilla ja ripottele pikkuisen sokeria päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa ensin 15 minuuttia, sitten laske lämpöä ja paista 175 asteessa n. 45 minuuttia.
Apple pie on parasta kylmänä, kun omenasisus on jähmettynyt. Lämpimänä se tahtoo valua ulos leikkauspinnasta.

Omppomössö pohjataikinan päällä


Kansilevy