Yhteishyvän numerossa 4/16 oli mustikka-kookoskääretortun ohje. Se vaan näytti paljon nätimmältä, kuin tämä minun versio =). Mutta kuten sanottua... ne rumat leivonnaiset ovat niitä parhaita...
Yllättävän hyvin sattui mustikka ja kookos yhteen, en ollut ennen tällaista komboa mielestäni kokeillutkaan.
Mustikka-kookoskääetorttu
5 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
pinnalle: kookoshiutaleita
täyte:
200 g (1 prk) maustamatonta tuorejuustoa
200 g (3 dl) pakastemustikoita
1 dl sokeria
2 dl kookoshiutaleita
1 liivatelehti (joo kuten huomaatte; ei riittänyt mulla!)
1 rkl vettä
Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa n. 8 min. Kumoa pohja leivinpaperille ja irrota pohjapaperi. Ripottele kookoshiutaleita toiselle leivinpaperille ja kumoa torttupohja vielä uudelleen sille niin että vaaleampi pinta tulee kookoshiutaleita vasten. Tämä on vain ulkonäkökysymys. Painele kevyesti, jotta kookoshiutaleet tarttuvat kiinni.
Liota liivatelehteä kylmässä vedessä n. 5 min. Notkista tuorejuusto. Sekoita joukkoon mustikat, sokeri ja kookoshiutaleet. Kiehauta vesi. Purista liivatelehdestä vesi pois ja liuota se kiehuvaan vesitilkkaan.Sekoita seos täytteeseen. Levitä täyte torttupohjalle ja kääri rullalle.
Anna kääretortun vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kääretortut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kääretortut. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
perjantai 17. tammikuuta 2014
Omenastruudeli, nam!
Struudeli on kuulostanut aina hauskalta sanalta. Omenastruudeli. Mutta koskaan en ole syönyt sellaista missään. Yhteishyvän ruoka-liitteessä 9/2013 oli ohje struudeliin, jossa taikina valmistettiin itse. Minä halusin kokeilla pakastealtaan valmista filo-taikinaa, koska sekin oli vierasta tavaraa. Ja olikin muuten jännää taikinaa, en ollut sellaista edes nähnyt ennen. Noudattelin Yhteishyvän reseptiä vain vähän sinne päin. Osa peheenjäsenistä oli sitä mieltä, että tämä on ehkä parasta, mitä omenasta voi tehdä. Ja hyvää totisesti olikin!
Omenastruudeli
1 paketti valmista filotaikinaa (anna sulaa pari tuntia)
Täytteeseen ja voiteluun:
100 g voisulaa
Täyte:
n. 3 omenaa kuutioituna
lisäksi laitoin n. 1 dl omenahilloketta
pähkinä- tai mantelirouhetta
1 dl fariinisokeria
1 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl taatelimurua
Sekoita omenakuutiot ja muut täytteen aineet. Sulata voi.
Levitä filotaikina auki leivinpaperille ja voitele taikinalevyjen välejä voisulalla. En laittanut voita joka väliin, vaan n. joka toiseen. Kaada täyte taikinalevylle ja vielä voisulaa vähän, rullaa sitten kuten kääretorttu ja nosta torttu pellille, leivinpaperin päällä helppo nostaa. Perinteinen struudeli taitaa olla tuollainen hevosenkengän muotoon taitettu, ja ei se muuten taitaisi pellille mahtuakaan. Voitele vielä vähän voisulalla.
Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunnes on kypsä.
Anna vetäytyä hetki ja tarjoa jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa. Minusta oli hyvää ilman kylkiäisiäkin. Sairaan hyvää. Struudelin leikkaaminen oli kyllä vähän hankalaa ja samoin syöminen: taikina oli sitkeää. Melkein olisi tarvinnut veistä ja haarukkaa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013
Torttuun kääräisty raparperi
Nyt on meneillään pakastimen tyhjennysviikot. Kuinka kummassa sieltä
löytyikään puoli litraa raparperihilloa vuodelta 2011! Ja mitäs siitä
muutakaan voi tehdä kuin kääretorttua. Tällaista tällä kertaa:
Raparperikääretorttu
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Väliin:
5 dl raparperihilloa
1 dl kermaa
½ purkkia maitorahkaa
1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeri oikein vaahtoisaksi, lisää kuivat aineet, kaada uunipannulle voidellun leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n. 8 min. Kumoa jäähtymään sokeroidulle leivinpaperille, peitä pinta leivinpaperilla ja kostealla keittiöpyyhkeellä, niin se ei halkeile rullatessa.
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja vaniljasokeri. Levitä torttupohjalle hillo ja kermarahka. Jos raparperihillo on kovin kirpeää, kerma kannattaa makeuttaa sokerilla, mutta minun raparperihilloni oli älyttömän makeaa, joten laitoin vain vaniljasokeria kermarahkan sekaan.
Tätä syödessä mietin, miksi en tee kääretorttuja useammin?

Unelmatorttu
Unelmatorttu on ainoa leivonnainen, johon suhtaudun tiukkapipoisen kiihkeästi. Sen nimi pitäisi suojata jollain kulttuuriperinnesuojalla niin kauan, kun unelmatortun nimissä tehdään kaikenlaisia banaani-, ananas- tai rahkakermaväkerryksiä. Hommahan on nyt niin, että unelmatorttu on ihan eri asia, kuin suklaakääretorttu. Unelmatorttua on vain ja ainoastaan voikreemillä täytetty suklaakääretorttu. Sinne ei sotketa kermaa ja rahkaa tai banaania tai ananasmurskaa =). Niiltäkin käyttämällä tulee oikein hyviä suklaakääretorttuja, mutta ne eivät ole unelmatorttuja!
Tässä ikivanhan unelmatortun resepti, jonka olen perinyt äitini ikivanhasta keittokirjasta ja tämä on yhtä niistä leivonnaisista, jota syödessä tulee melkein itku silmään, kun se on niin hyvää:
Unelmatorttu
pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhoa
5 rkl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
täyte:
100 g voita
2½ dl tomusokeria tai enemmän
1-2 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeri oikein kuohkeaksi. Siivilöi kuivat aineet sekaan. Kaada taikina voidellulle leivinpaperille uunipannulla ja paista 225 asteessa n. 5 min (tai 200 asteessa n. 8 min).Kumoa pohjalevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä leivinpaperin ja märän pyyhkeen alla.
Täytettä varten vatkaa pehmeä voi ja sokerit. Lisää joukkoon keltuainen. Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle. Kääri rullalle ja anna seisoa kylmässä vähintään pari tuntia.
Toisinaan leivon vähän isomman pohjan ja käytän osin perunajauhoja ja osin vehnäjauhoja. Ja joskus olen kokeillut ”väärentää” tätä aitoa unelmatortun täytettä laittamalla sinne keltuaisen sijaan tuorejuustoa, n. 100 g. Tällöinhän tiukkapipoisimman tulkinnan mukaan ei ole enää aito unelmatorttu kyseessä ja kieltämättä se maistuukin vähän erilaiselta, mutta hyvää tulee niinkin. Itse asiassa muuten; mikä tuon keltuaisen funktio täytteessä edes on?! Se vaan jostain syystä kuuluu unelmatortun täytteeseen.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Fairyn makuinen sitruunakääretorttu
Jostain syystä menin tuhlaamaan tähän kääretorttuun tarkoitetun
sitruunan lähes kokonaan sitruunapipareihin, mutta
hätä keinot keksii. Korvasin osan appelsiininkuoriraasteella ja osan
sitruunan hedelmälihalla, joka jäi sitruunapusertimeen. Tällä kertaa
perhe tykkäsi kääretortusta enemmän kuin minä. Minusta tämä oli ihan
teollisen kääretortun makuinen, ei kotitekoisen. Vähän tuli mieleen Pågensin sitruunamuffinit ja -kakku, tiedättehän. Ovathan ne hyviä, mutta kun kotitekoisen pitäisi olla paljon parempia. Ehkä sitruuna saa sen
aikaan - olen todennut ennenkin, että sitruunaleivonnaiset maistuvat
fairylta. (Tai Fazerin sitruuna-täytesuklaa, joka maistuu sekin sitruuna-pesuaineelta!). Mutta ei tämäkään nyt suorastaan pahaa ollut.
Ohje Yhteishyvä 3/2013.
Sitruunakääretorttu
Sitruunakääretorttu
4kananmunaa
1,5 dl sokeri
1 dl vehnäjauhoja
0,8 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori
Väliin ja pinnalle (no ei tuosta määrästä tosiaan riitä pinnalle!):
2 dl kuohukermaa
1 prk sitruunarahkaa (200 g)
3 rkl tomusokeria
4 rkl hasselpähkinärouhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot,
perunajauhot ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos vaahtoon ja lisää
sitruunan kuori. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperoidulle
uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa
levy sokeroidulle leivinpaperiarkille. Irrota pohjapaperi ja anna levyn
jäähtyä.
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Jaa reilu puolet täytteestä levylle ja kääri rullalle paperin avulla. Jätä saumakohta alaspäin. Anna tortun vetäytyä jääkaapissa. Levitä päälle loppu täyte ja ripottele päälle pähkinärouhetta.

perjantai 8. maaliskuuta 2013
Banaani-valkosuklaakääretorttu
Tämän kääretortun ohje löytyy Pirkan sivuilta,
mutta tein siihen muutamia muutoksia. Citymarketissa ei ollut Pirkka
luomu reilun kaupan banaani-mantelivalkosuklaata ja jos olisi ollutkin,
niin se olisi ollut ihan älyttömän hintaista, yli kaksi euroa tuollainen
pieni 80 gramman levy! Siksi käytin torttuun tavallista Pandan halpaa
valkosuklaata, joka ei ole paljaaltaan syötynä kovin erikoista, mutta
leivontaan hyvä valinta. Ja laitoin sitä vielä vähän enemmin, kuin
ohjeessa (eikö kaikki laita?!). Sen sijaan puolukan määrää vähensin,
koska nuori polvi ei ole kovin ihastunut puolukkaleivonnaisiin. Ja
tällaisella ohjeella tulikin sitten oikein hyvä kääretorttu:
Banaani-valkosuklaakääretorttu
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoa
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 tlk (2 dl) kuohukermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 120 g valkosuklaata rouhittuna
2 dl puolukkaa
1 banaani
Vatkaa munat
ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne
sitten muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Levitä taikina
uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 8 minuuttia.
Kumoa torttulevy leivinpaperin päälle, johon olet sirotellut sokeria.
Anna jäähtyä.
Tee täyte:
vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja sokerit. Lisää sitten
suklaarouhe ja puolukat. Levitä täyte tasaisesti jäähtyneelle
kääretorttulevylle. Viipaloi banaani ohuiksi paloiksi ja levittele palat
tasaisesti täytteen päälle. Kääri rullalle leivinpaperin avulla ja anna
vetäytyä kylmässä hetki.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Aito ja alkuperäinen suklaa-rahkakääretorttu
Joskus muinoin, eli noin 20 vuotta sitten ainakin, oli
Ohrakas-jauhopaketissa suklaakääretortun ohje. On siellä sellainen
vieläkin, mutta kun se ei ole aito ja alkuperäinen. Tämä on:
Suklaa-rahkakääretorttu
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl ohrakas-jauhoja
2 rkl kaakaojauhoa
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 dl kermavaahtoa
1 tlk rahkaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää sitten keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Levitä uunipannulle (voidellulle) leivinpaperille ja paista 225 asteessa n. 6 minuuttia. Anna jäähtyä
Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokerit. Levitä pohjalle ja rullaa. Anna seistä kylmässä ennen leikkaamista.
Kuvan kääretorttuun laitoin vielä kirsikkahilloa kermarahkan lisäksi, mutta se ei kuulu aitoon ohrakas-kääretortun reseptiin ja parempi tämä onkin ilman mitään hilloja. Minun vain oli päästävä eroon kirsikkahillon jämistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)