maanantai 9. joulukuuta 2013

Omenahyvekakku

Omenahyveen ohje on 5.12.2013 ilmestyneestä Kymen Sanomista, jossa kakku oli tehty pyöreäksi, mutta minusta on viisaampaa tehdä neliskanttinen, jolloin taikinasta ei jää hukkapaloja. Kyllähän tätä mielellään söi ja kesti säilytystäkin jääkaapissa ihan hyvin, vaikka ohje kehottaa tarjoamaan heti. Oli ehkä jopa herkumpaa, kun voitaikina oli imenyt hivenen kosteutta hillosta. Mutta veitsen on syytä olla hyvä ja terävä, muuten kermat pursuilee välistä.


Omenahyvekakku

4-5 kpl voitaikinalevyjä
1 kananmuna

Lisäksi:
3 dl kuohukermaa
1-2 rkl tomusokeria
1-1½ dl hyvää omenahilloa
ripaus kanelia
marjoja päälle/omenasiivuja
valmista kinuskikastiketta

Yhdistä sulaneet voitakinalevyt, kauli pellille suorakaiteeksi ja puolita veitsellä niin että tulee kaksi samankokoista levyä. Voit voidella munalla halutessasi. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. Puhko mahdolliset ilmakuplat uunista ottamisen jälkeen ja painele levyjä vähän tasaisemmaksi, jos ovat kovin kohoilleet. Anna jäähtyä.
Vatkaa kerma ja mausta se ripauksella sokeria.
Kokoa kakku tarjoiluvadille. Laita pohjan päälle kanelilla maustettua omenahilloa ja osa kermasta. Nosta toinen levy päälle ja levitä sille loppukerma, sekä mahdolliset marjat ja kinuskikastiketta. Tarjoa heti ja leikkaa terävällä sahanteräveitsellä paloiksi.



2 kommenttia:

  1. Tämähän ois näppärä tehdä yllätysvieraille. Maistuisi minulle ihan varmasti. :)

    VastaaPoista
  2. Ja tähän on kiva tuhlata pakastimeen mahdollisesti yli jääneet voitakinalevyt!

    VastaaPoista