Parhaita reseptejä ovat sellaiset, joilla on joku tarina
tai menneisyys. En ollut ikinä kuullutkaan Santiagon tortusta (tai kakusta),
ennen kuin luin Marikan kinttupolut –blogissa sellaisesta. Tämä oli suuri
vääryys! Miten on mahdollista, että on olemassa joku tuollainen suorastaan
torttuklassikko, jonka nimeä en ole edes kuullut. Mutta eipä ollut paljon nettiosumiakaan suomalaisista ruokablogeista, tämä ei ilmeisesti kuulu tämän hetken trendikkäimpiin torttuihin. Niinpä minun oli heti ensi
tilassa kokeiltava Santiagon torttua itse.
Tarta de Santiago, calicialainen mantelikakku, perinteinen espanjalainen pyhiinvaeltajien kakku eli
Santiagon kakku on tukoisa mantelin, sitruunan ja kanelin makuinen torttu. Oikeasti tähän pitäisi kuvioida
pinnalle tomusokerin ja sabluunan avulla Jakobin risti, mutta hei, rajansa
kaikella. Minun torttuni kuvioitui ihan itse, kun menin kämmäämään
tiputtelemalla kelmuun tiivistyneitä vesipisaroita kakun päälle =). Tarkoituksena ei ollut tehdä tuollaista musteläiskätestiä.
Santiagon torttu
Pohja:
200 g vehnäjauhoja
75 g sokeria
100 g kylmää voita
1 muna
Täyte:
4 munaa
250 g sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
250 g mantelijauhoa
vajaa tl kanelia
Valmista murotaikina sekoittamalla ainekset murumaiseksi seokseksi. Lisää tarvittaessa vettä/maitoa jos taikina tuntuu liian kovalta (minun ei tarvinnut lisätä). Laita taikinamöykky jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Tee täyte: vatkaa 4 munaa ja 250 g sokeria vaahdoksi, lisää sitruunankuoriraaste, mantelijauhe ja kaneli.
Kauli pohjataikina ja painele se piirakka- tai irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille. Levitä täyte pohjan päälle ja paista 180 asteisessa uunissa n. 30 min. Toisissa ohjeissa annetaan paistoajaksi peräti 50 min ja toisissa taas tämä 30 min. Minusta aina vähän paistettu on parempaa ja kosteampaa. En tiedä miten tummaksi tuo pinta olisi mennyt 50 minuutissa.
Puoli kakkua on jo syöty, vaikka se ei vielä ole edes kunnolla jäähtynyt. Mutta mitähän teen tuolla turhaan tehdyllä sitruunakiisselillä... sitä on sentään melkein puoli litraa...











