torstai 2. toukokuuta 2013

Vapun perusvermeet

Vapuksi oli pakko saada ihania munkkirinkilöitä. Ihan tavallinen pullataikina ja paistelin rypsiöljyssä. Marttojen makutestin mukaan kookosrasva olisi kuitenkin parasta - ja minä kun muistan lapsuudestani, että se juuri olisi ollut pahaa ja maistuvaa. On kai joskus kokeiltava kuitenkin. Minusta tämä rypsiöljy ei ainakaan maistu näissä yhtään, eikä jää rasvaista tuntua suuhun. Suurin osa rinkeleistä kieriteltiin vain sokerissa, mutta tein muutamia söpöjä vaaleanpunaisella tomusokerikuorrutuksellakin.


Ja simaa tehtiin 8 litraa fariinisokeripussin ohjeen mukaan. Olen vasta viime vuosina oppinut laittamaan simaan tarpeeksi vähän hiivaa, kun aikaisemmin on aina pitänyt laittaa vähän varman päälle. Noita rusinoita en kyllä juo, vaikka lapsena ne oli simassa parasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti