perjantai 17. tammikuuta 2014

Valkosuklaa-karpalokeksit

Menin kerran ostamaan Robin Hoodista pussillisen kuivattuja karpaloita. Mitähän kuvittelin niistäkin tekeväni? Joulusiivouksen yhteydessä löysin tuon pussin kaapin kätköistä ja totesin, että parasta ennen -päiväys on ollut jo kaksi vuotta sitten. No jaa... tokkopa tuo niin nuukaa. Sopivasti joulun alla oli Kymen Sanomissa resepti inkiväärillä maustettuihin valkosuklaa-karpalokekseihin. Näistä tulikin paljon parempia kuin kuvittelin. Nyt näitä on tehty jo kaksi kertaa ja vielä kolmanteen siitä karpalo-pussista riittää... Lehden mukaan alkuperäinen Joulucookies-resepti on Yummy Baker -blogista ja sen mukaan taikinaan tuli mysliä ja muscovado-sokeria. Ne jätin autuaasti pois. Mittasuhteitakin muokkasin, koska alkuperäinen resepti oli aivan liian pieni. Tämä on minun versioni:


Valkosuklaa-karpalokeksit

150 g voita
1 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2,5 tl inkivääriä
130 g valkosuklaamurua
100 g kuivattuja karpaloita
1 dl mantelirouhetta

Voi ja sokeri vatkataan. Muna lisätään vatkaten, sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet ja suklaa, karpalot (saksin niitä hieman pienemmäksi vielä) sekä mantelirouhe. Taikina saa levähtää hetken jääkaapissa ja sitten taikinasta otetaan pallukoita pellille ja paistetaan 200 asteessa kymmenisen minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Minullakin on karpalopussi pyöriny muutaman kuukauden tuolla kaapissa, en kyllä minäkään tiedä että miksi se on ostettu! Just eilen taas sitä pyörittelin ja mietin että nakkaanko jo roskiin mutta vielä laitoin kaappiin, mutta nythän tiedänkin että mitä niistä teen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä missään nimessä roskikseen laita. Ihania kekseissä ja sitten nämä sopii myös mysliin, rusinan tilalle. Jos haluaa tuunata kaupan mysliä makoisammaksi.

      Poista